Johannes Paavali II ja naiset. Osa I: naisen arvosta ja kutsumuksesta

Paavi Johannes Paavali II kirjoitti naisten kutsumuksesta kirkossa monessa eri yhteydessä. Yksi kauneimmista esimerkeistä on apostolinen kirje Mulieris dignitatem, naisen arvosta ja kutsumuksesta (15.8.1988). Kirjeen taustalla oli vuoden 1987 maallikkojen kutsumusta ja tehtävää käsitellyt piispainsynodi ja se, että tuo synodi oli nimenomaan Neitsyt Marialle omistettuna vuonna. Paavin naisia koskevan mietiskelyn näkökulma onkin hyvin Maria-keskeinen, kuten käy ilmi jo kirjeen päälukujen otsikoista: Nainen – Jumalan Äiti (Theotokos); Jumalan kuva ja kaltaisuus; Eeva-Maria; Jeesus Kristus; Äitiys ja neitsyys; Kirkko – Kristuksen morsian; ”Suurin näistä on rakkaus”.

Joitakin keskeisiä näkökohtia, joihin paavi Johannes Paavali II toistuvasti viittaa, voi tiivistää heti aluksi. Paavi esittää Neitsyt Marian naisten persoonallisen arvon huippukohtana ja esimerkkinä. Ottaen lähtökohdaksi Vatikaanin II konsiilin (Gaudium et Spes, 24) sanat siitä, kuinka yksikään ihminen ”ei täysin voi löytää itseään muutoin kuin vilpittömässä oman itsensä antamisessa”, myös naisen kutsumuksen on perustuttava itsensä lahjaan, vilpittömään itsensä antamiseen. Kaksi erityistä naisten kutsumuksen ulottuvuutta ovat äitiys ja neitsyys; itsensä antaminen avioliitossa ja äitiydessä ja itsensä antaminen Kristukselle. Nämä molemmat saavuttavat täyden merkityksensä Neitsyt Mariassa, Jumalan äidissä.

Johannes Paavali II korostaa myös vahvasti sitä, että todellinen tasa-arvo miesten ja naisten välillä ei saa merkitä naisten ”maskulinisaatiota”. On tunnustettava jokaisen ihmisen arvo persoonana, koska mies ja nainen yhtä lailla on luotu Jumalan kuvaksi ja kaltaiseksi—unohtamatta kuitenkaan sen arvoa, että Jumala loi ihmisen mieheksi ja naiseksi. Paavi kuvaa laajasti naisten aktiivista ja ratkaisevaa roolia kirkossa kaikkina aikoina, evankeliumin naisista alkaen, ja mainitsee nimeltä lukuisia esimerkkejä pyhistä naisista; hänen mukaansa ”Kristuksen tehtävän alusta saakka naiset osoittavat häntä ja hänen salaisuuttaan kohtaan eritystä herkkyyttä, joka on naiseudelle tyypillistä” (MD 16). Kuitenkin minusta voimakkaammin asiakirjasta nousee esiin paavin kunnioitus ”naiseutta” kohtaan yleensä, ja siksi seuraavassa olevat lainaukset korostavat pikemminkin tätä aspektia.

Neitsyt Maria naisten persoonallisen arvon huippukohtana ja esimerkkinä

Maria—Raamatun ”nainen” (vrt. 1. Moos. 3:15, Joh. 2:4, 19:16)—kuuluu läheisesti Kristuksen pelastussalaisuuteen, ja on siksi myös erityisellä tavalla läsnä Kirkon salaisuudessa. Jumalan Äidin erityinen läsnäolo Kirkon salaisuudessa saa meidät ajattelemaan poikkeuksellista yhteyttä tämän ”naisen” ja koko ihmissuvun välillä. Totuus ihmisestä, miehestä ja naisesta, tulee selvästi näkyviin ainoastaan lihaksi tulleen Sanan, Kristuksen salaisuuden kautta; Vatikaanin II kirkolliskokouksen sanoin (Gaudium et Spes 22) ”Kristus paljastaa ihmisen kokonaan ihmiselle itselleen ja osoittaa hänelle hänen korkeimman kutsumuksensa”. Tässä on erityinen sijansa myös Kristuksen Äidillä (MD 2).

Johannes Paavali II kirjoittaa (MD 5), että se armon täyteys, joka suotiin Nasaretin Neitsyelle, että hänestä tulisi Theotokos, merkitsee myös sen täydellisyyttä, mikä on naiselle luonteenomaista, mikä on ’naisellista’. Täällä löydämme, tietyssä mielessä, naisen persoonallisen arvon huippukohdan ja perikuvan. Kun Maria vastaa taivaallisen sanansaattajan sanoihin ”fiat mihi”, hän haluaa ilmaista oman suhteensa hänelle ilmoitettuun lahjaan, sanoen ”Minä olen Herran palvelijatar” (Luuk. 1:38)…. Sanoista ”Herran palvelijatar” voi havaita Marian täyden tietoisuuden siitä, että suhteessa Jumalaan hän on luotu. Sana ”palvelijatar”, tuon vuoropuhelun lopussa, on kirjoitettu koko Äidin ja Pojan historiaan, koska ”ei Ihmisen Poikakaan tullut palveltavaksi, vaan palvelemaan” (Mark.10:45).

Johannes Paavali II kuvaa Mariaa naisten –jokaisen naisen- arvon ja kutsumuksen ”uutena alkuna”. Erityinen avain tämän ymmärtämiseen voidaan löytää sanoista ”Voimallinen on tehnyt minulle suuria tekoja” (Luuk. 1:49). Nämä sanat varmasti viittaavat hänen Poikansa sikiämiseen; mutta ne voivat myös merkitä hänen oman feminiinisen ihmisyytensä löytämistä. ”Hän on tehnyt minulle suuria tekoja”: tämä on naiseuden kaiken rikkauden ja persoonallisten voimavarojen löytämistä, ”naisen” ikuisen ominaislaadun, niin kuin Jumala halusi hänen olevan, ihmispersoona itsensä takia, joka löytää itsensä vilpittömässä itsensä antamisessa (MD 11).

Jumalan kuvasta ja kaltaisuudesta, ihmisen persoonallisesta arvosta miehenä ja naisena

Jumala loi ihmisen omaksi kuvakseen, ja tämä koskee yhtä lailla miestä ja naista: ”Ihminen on persoona, ja tämä koskee samassa määrin sekä miestä että naista, sillä molemmat on luotu persoonallisen Jumalan kuvaksi ja kaltaisuuteen…alusta saakka molemmat ovat persoonia, toisin kuin muut elävät olennot heidän ympärillään. Nainen on ”toinen minä” yhteisessä ihmisyydessä. Alusta saakka he ovat ”kahden ykseys”, ja tämä merkitsee, että alkuperäinen yksinäisyys on voitettu, yksinäisyys jossa mies ei löydä ”kumppania, joka sopii hänen avukseen” (1. Moos. 2:20)… (MD 6).

Paavi kirjoittaa naisten oikeuksista: ”Meidän aikanamme kysymys ”naisten oikeuksista” on saanut uutta merkittävyyttä ihmisoikeuksien laajemmassa kontekstissa. Raamatun ja evankeliumin viesti valaisee tätä asiaa, joka nykyään saa osakseen paljon huomiota, valaisemalla totuutta ”kahden ykseydestä”, eli totuutta siitä arvosta ja kutsumuksesta, joka seuraa miehen ja naisen erityisestä erilaisuudesta ja persoonallisesta ominaislaadusta. Tästä seuraa se, että edes naisten oikeutetun vastustuksen sille, mihin Raamatun sanat ”hän pitää sinua vallassaan” (1. Moos. 3:16) viittaavat, ei missään tapauksessa pidä johtaa naisten ”maskulinisaatioon”. Miehisestä ”hallinnasta” vapautumisen nimissä naisten ei pidä omaksua miehisiä ominaisuuksia vastoin omaa naisellista ominaislaatuaan. On perusteltua pelätä, että jos naiset valitsevat tämän tien, he eivät saavuta täyttymystä, vaan sen sijaan vääristyvät ja menettävät sen, mikä muodostaa heidän olennaisen rikkautensa….Naiseuden persoonalliset voimavarat eivät varmasti ole vähäisempiä kuin miehisyyden; ne ovat vain erilaisia. Siten naisen, kuten miehen, tulee ymmärtää ”täyttymyksensä” persoonana, arvonsa ja kutsumuksensa, näiden voimavarojen perusteella…. Milloin hyvänsä mies loukkaa naisen persoonallista arvoa ja kutsumusta, hän toimii samalla vastoin omaa persoonallista arvoaan ja kutsumustaan” (MD 10).

Kirkko – Kristuksen morsian

Johannes Paavali II ottaa esiin Efesolaiskirjeen (5:25-32) viittauksen aviollisesta rakkaudesta kuvana ”suuresta salaisuudesta” Kristuksen ja Kirkon välillä ja korostaa erityisesti kutsumusta rakkauteen. ”Miehet, rakastakaa vaimoanne, niin kuin Kristuskin rakasti Kirkkoa” viittaa rakkauteen, joka ”vahvistaa” naisen persoonana, antaa naisen persoonallisuuden täysin kehittyä ja rikastua. Näin Kristus toimi naisia kohtaan ja kaikkien miesten tulisi toimia kaikkia naisia kohtaan –siten sekä miehet että naiset toteuttavat ”vilpittömän itsensä antamisen”. Toisaalta Efesolaiskirje kirjoittaa myös ”vaimot, suostukaa miehenne tahtoon… mies on vaimonsa pää, niin kuin Kristus on Kirkon pää”. Johannes Paavali II kuitenkin huomauttaa, että tämä aikansa uskonnolliseen traditioon juurtunut puhetapa on ymmärrettävä uudella tavalla: vastavuoroisena alistumisena Kristusta totellen. Miehen ja naisen suhteessa ”alistuminen” ei ole yksipuolista vaan vastavuoroista (MD 24).

Symbolisesti ”suuri salaisuus” viittaa jumalalliseen rakkauteen Kirkkoa kohtaan. Kristus on rakastanut kirkkoa yhteisönä, Jumalan kansana, johon kuuluvat sekä miehet että naiset; samalla tässä kirkossa hän on rakastanut jokaista yksilöä. Kristus on kaikkien, jokaisen miehen ja naisen, lunastaja. Kirkon Sulhasena hän on antanut itsensä ”vilpittömänä lahjana” täydellisimmällä ja radikaaleimmalla tavalla; ”suurempaa rakkautta ei voi kukaan osoittaa” (Joh. 15:13). Kirkossa jokainen ihminen (mies tai nainen) on kutsuttu olemaan ”morsian” siinä, että hän ottaa vastaan Kristuksen rakkauden lahjan ja pyrkii vastaamaan siihen omalla rakkaudellaan (MD 25).

Johannes Paavali II liittää tämän ”suuren salaisuuden” erityisen kauniilla tavalla Eukaristiaan, pappeuteen, miehen ja naisen suhteeseen seuraavasti:

”Sen ’suuren salaisuuden’ laajempaa taustaa vasten, joka on ilmaistu Kristuksen ja Kirkon välisessä aviosuhteessa, on mahdollista ymmärtää oikealla tavalla 12 apostolin kutsumus. Kutsuessaan vain miehiä apostoleikseen Kristus toimi tavalla, joka oli täysin vapaa ja itsenäinen. Hän teki sen samalla vapaudella kuin silloin, kun hän koko käyttäytymisellään korosti naisen arvokkuutta ja kutsumusta, joutumatta silti sopeutumaan tuon ajan vallitsevaan käytäntöön tai lainsäädännön edellyttämiin traditioihin. Siten oletus, että hän kutsui miehiä apostoleiksi sopeutuakseen aikansa yleiseen mentaliteettiin, ei lainkaan vastaa Kristuksen toimintatapaa. ’Opettaja, me tiedämme, että sinä puhut totta ja opetat Jumalan tietä totuuden mukaisesti. Sinä olet ihmisistä riippumaton etkä tee eroa heidän välillään.’ Nämä sanat luonnehtivat täysin Jeesus Nasaretilaisen käyttäytymistä. Tässä löytyy myös selitys Kahdentoista kutsumiseen. He ovat Kristuksen kanssa viimeisellä aterialla. He yksin vastaanottavat sakramentaalisen tehtävän, ’Tehkää tämä minun muistokseni’, (Luuk. 22:19; 1 Kor. 11:24), joka liittyy Eukaristian asettamiseen. Pääsiäissunnuntain iltana he vastaanottavat Pyhän Hengen syntien anteeksi antamiseksi: ’Jolle te annatte synnit anteeksi, hänelle ne ovat anteeksi annetut. Jolta te kiellätte anteeksiannon, hän ei saa syntejään anteeksi’ (Joh. 20:23).

Olemme itse Pääsiäissalaisuuden sydämessä, joka täydellisesti paljastaa Jumalan aviollisen rakkauden. Kristus on Sulhanen, koska ’hän on antanut itsensä’: hänen ruumiinsa on ’annettu’, hänen verensä on ’vuodatettu’. (vrt. Luuk. 22:19-20.) Tällä tavalla ’hän rakasti heitä loppuun saakka’ (Joh. 13:1). Se ’vilpitön lahja’, joka sisältyy Ristin Uhriin, antaa ratkaisevan huomattavuuden Jumalan rakkauden aviolliselle merkitykselle. Maailman Lunastajana Kristus on Kirkon Sulhanen. Eukaristia on Lunastuksemme sakramentti. Se on Sulhasen ja Morsiamen sakramentti. Eukaristia tekee läsnä olevaksi ja toteuttaa sakramentaalisella tavalla uudelleen Kristuksen lunastustyön, joka ’luo’ Kirkon, hänen ruumiinsa. Kristus on yhdistynyt tähän ’ruumiseen’ kuin sulhanen morsiameen. Tämä kaikki on kerrottu Efesolaiskirjeessä. Se pysyvä ’kahden ykseys’, joka on olemassa miehen ja naisen välillä ’alusta’ saakka saatetaan tähän Kristuksen ja Kirkon suureen salaisuuteen.

Koska Kristus asettaessaan Eukaristian liitti sen niin selvällä tavalla Apostolien papilliseen palvelutehtävään, on oikeutettua päätellä, että Hän siten halusi ilmaista miehen ja naisen suhteen, ’feminiinisyyden’ ja ’maskuliinisuuden’ suhteen. Tämä on suhde, jonka Jumala tahtoi sekä luomisen että lunastuksen salaisuudessa. Juuri Eukaristia ennen kaikkea ilmaisee Kristuksen, Sulhasen, lunastustyön Kirkkoa, Morsiantaan kohtaan. Tämä on selvää ja ilmeistä kun Eukaristian sakramentaalista palvelutehtävää, jossa pappi toimii in persona Christi, hoitaa mies.” (MD 26)

On muistettava, että Kirkon hierarkkinen rakenne on kuitenkin kokonaan suunnattu Kristuksen ruumiin jäsenten pyhyyteen. Pyhyyttä taas mitataan sillä ’suurella salaisuudella’, jossa morsian vastaa rakkautensa lahjalla sulhasen rakkauden lahjaan. Kaikki kastetut ovat osallisia Kristuksen pappeudesta. Kirkon alusta saakka naisilla oli aktiivinen ja merkittävä rooli kirkon elämässä – Raamatun naisista alkaen tämä todistus toistui sukupolvelta toiselle. Voimatta tässä mainita kaikkia, jotka Johannes Paavali II luettelee nimeltä, riittäköön kaksi esimerkkiä: ”Kristittyjen naisten todistuksella ja saavutuksilla on ollut merkittävä vaikutus sekä kirkon että yhteiskunnan elämään. Jopa kohdatessaan vakavaa sosiaalista syrjintää, pyhät naiset ovat toimineet ’vapaasti’, yhteyden Kristukseen vahvistaessa heitä. Tällainen yhteys ja vapaus, jolla on juurensa Jumalassa, selittää, esimerkiksi, pyhän Sienan Katariinan suuren työn kirkon elämässä ja pyhän Jeesuksen Teresan työn luostarielämässä” (MD 27).

”Suurin niistä on rakkaus”

Johannes Paavali II kirjoittaa, että lopulta naisten arvo mitataan rakkauden mukaan: rakkauden, jota hän saa osakseen ja rakkauden, jonka hän antaa takaisin. Nainen edustaa erityistä arvoa siinä, että hän on persoona, ja että hän on tämä erityinen persoona naiseutensa kautta—riippumatta kulttuurikontekstista, iästä, koulutuksesta, siviilisäädystä. Naisten ”profeetallinen luonne” on osoittaa totuutta siitä rakkaudesta, jolla Jumala Kristuksessa rakastaa jokaista ihmistä.

Nainen voi siis lopulta löytää itsensä vain rakastamalla toisia. Johannes Paavali II:n mukaan Jumala on ”uskonut ihmisen” naiselle erityisellä tavalla: ”omina aikoinamme tiede ja teknologia ovat mahdollistaneet aineellisen hyvinvoinnin saavuttamisen tavalla, joka ennen ei ole ollut mahdollista, ja vaikka tämä hyödyttää toisia, toiset se sysää yhteiskunnan reunamille. Näin edistys saattaa johtaa ”asteittaiseen herkkyyden menetykseen” ihmistä, sitä mikä on inhimillistä, kohtaan.” Tässä mielessä aikamme odottaa naisten erityisen ”nerouden”, herkkyyden ihmistä kohtaan, ilmenemistä (MD 30).

Katri Tenhunen

Mainokset

Jätä kommentti

Kategoria(t): Johannes Paavali II

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s